Seuraavana päivänä olivat häät. Vihkimisen aikana saattoi kuulla morsiamen itkevän – aivan kuin hän olisi aavistanut surullisen kohtalonsa – samalla kun sulhanen, Peter Salomon Curius, katseli ympärilleen itsevarmasti ja ylimielisesti hymyillen. Asia oli sillä tavoin, ettei maa kantanut päällään ainoatakaan olentoa, jota Peter Salomon Curius ei olisi ylenkatsonut.

Kun hääateria oli saatu päätökseen, Engelhart lähetettiin muiden lasten seurassa ulos. Talon takana oli ihastuttava puutarha täynnä omena- ja kirsikkapuita. Piilotajuisesta halustaan tulla huomatuksi Engelhart erkani juhlavieraista ja asteli edestakaisin pitkin puutarhaa sillä tavoin kuin oli nähnyt aikuisten tekevän. Näin tapahtui se, mitä hän sitä itse tiedostamattaan oli haikaillutkin; nuorin serkkutytöistä alkoi seurata häntä. Tyttö asettui seisomaan Engelhartia vasten ja katseli häntä vaiti tummat silmät säkenöiden. Hetken kuluttua Engelhalt kysyi tytön nimeä, jonka hän luultavimmin oli jo joitakin kertoja kuullut sitä kuitenkaan mieleen painamatta. Tytön nimi oli Esmeralda Wienissä asuvan Michael-sedän vaimon mukaan, mutta häntä sanottiin Esmeeksi. Tämä seikka herätti uudelleen Engelhartin kihelmöivän mustasukkaisuuden ja hän alkoi puhua mahtailevasti. Valheen viettelys sai hänestä vallan ja lopulta hän oli voimaton oman harhaisen puheensa edessä. Esmee, joka oli kummastellen tuijottanut häntä, juoksi ivallisesti nauraen pois.

Niihin aikoihin Engelhartin vanhemmat päättivät lähettää hänet kouluun valmistavalle luokalle, vaikka hänellä olisi ollut vielä vuosi aikaa ennen oppivelvollisuuden alkamista. Luokkaa johti vanha opettaja nimeltään Herschkamm. Ratgeber, joka piti suuressa arvossa Engelhartin lahjakkuutta ja joka elätteli suuria toiveita tämän tulevaisuuden suhteen, oli kärsimätön ja halusi nähdä Engelhartin astuvan elämän pyörään ja juovan tiedon lähteestä. Hän muisteli omaa vastoinkäymisten täyteistä ja raskasta nuoruuttaan. Ensimmäisinä avioliittovuosinaan hän oli vielä rakastanut antoisia keskusteluja ja hyviä kirjoja ja vaalinut hurmoksellista arvostusta kaikkea sitä kohtaan, mihin hän itse ei älyllisesti ollut yltänyt ja mikä olosuhteiden pakosta oli ollut hänen ulottumattomissaan.

Seuraavana päivänä oli hääpäivä. Vihkitoimituksen aikana kuultiin morsiamen itkevän, aivan kuin hän olisi etukäteen aavistanut surullisen kohtalonsa. Sulhanen, herra Peter Salomon Curius, taas katseli ympärilleen itsetietoisesti ja ivallisesti hymyillen. Jumalan luoman maan päällä ei ollut olentoa, jonka edessä hän ei olisi tuntenut ylemmyyttä.

Kun hääateria oli päättynyt, lähetettiin Engelhart muiden lasten mukana ulos. Talon takana oli ihana puutarha, täynnä omenapuita ja kirsikkapuita. Välttyäkseen tylsiltä leikeiltä Engelhart erosi joukosta ja askelsi aikuisilta opetellulla kävelytavalla puutarhan perukassa edestakaisin. Sitten tapahtui asia, jota hän tiedostamattomasti oli ounastellutkin: nuorin serkku seurasi häntä, asettui hänen eteensä ja katseli vaieten häntä tummin silmin. Hetken kuluttua Engelhart kysyi serkun nimeä. Hän oli sen kyllä jo muutamaan kertaan kuullutkin, mutta se ei ollut varsinaisesti jäänyt hänen mieleensä. Nimi oli Esmeralda, Wienissä asuvan Michael-sedän vaimon mukaan, ja häntä kutsuttiin Esmeeksi. Asia herätti Engelhartin pistelevän kateuden uudelleen, ja hän rupesi kerskailemaan. Valehteluhenki iski häneen ja lopulta hän jäi seisomaan voimattomana, sotkeutuneena hölmöihin puheisiinsa. Esmee oli tuijottanut häntä ihmetellen ja juoksi pilkallisesti nauraen pois.

Näihin aikoihin, vaikka Engelhartilla oli vielä vuosi aikaa oppivelvollisuuteen, hänen vanhempansa päättivät laittaa hänet valmistavalle luokalle. Sitä piti vanhahko opettaja, nimeltä Herschkamm. Herra Ratgeber arvosti suuresti Engelhartin lahjoja ja hänellä oli suuret odotukset tämän tulevaisuudesta, ja hän pyrki kärsimättömästi saamaan Engelhartin elämänpiireihin, jossa voisi nähdä tämän juovan viisauden lähteestä. Hän ajatteli omaa puutteenalaista ja vaikeaa nuoruuttaan. Vielä avioliittonsa alkuvuosina hän rakasti syvällisiä keskusteluja ja hyviä kirjoja, ja tunsi palvovaa kunnioitusta kaikkea sitä kohtaan, mikä oli hänelle henkisesti saavuttamattomissa ja ulkoisten olosuhteiden takia poissuljettua.

Häät olivat seuraavana päivänä. Vihkiseremonian aikana kuului kuinka morsian itki, oli kuin hän olisi ennalta aavistanut surullisen kohtalonsa, kun taas sulhanen, herra Peter Salomon Curius, katseli ympärilleen itsetietoisena ja pilkallisesti hymyillen. Asia oli näet niin, ettei koko maailmasta löytynyt yhtäkään Luojan luomaa, jota paremmaksi hän ei olisi itseään kokenut.

Kun hääateria oli nautittu, Engelhart lähetettiin ulos muiden lasten kanssa. Talon takana oli ihana puutarha, täynnä omena- ja kirsikkapuita. Epämääräisessä huomionherättämisen halussaan Engelhart erottautui seurueesta ja asteli aikuisilta urkkimallaan tavalla edestakaisin puutarhan uumenissa. Se, mikä hänellä oli tiedostamatta häämöttänyt mielessään, kävi toteen; nuorin serkkutyttö oli seurannut häntä, asettui hänen eteensä ja katsoi häntä tummilla, säihkyvillä silmillään, mitään sanomatta. Jonkin ajan kuluttua Engelhart tiedusteli tytön nimeä, varmaankin hän oli sen jo kuullut muutamaan kertaan, muttei oikein ollut saanut siitä tolkkua. Tytön nimi oli Esmeralda, Wienissä asuvan Michael-sedän vaimon mukaan, ja häntä kutsuttiin Esmeeksi. Tämä asiaintila sai Engelhartin kutkuttavan mustasukkaisuuden uudelleen heräämään, ja hän alkoi lasketella mahtipontisia puheita. Valehtelunhenki sai hänet valtaansa, lopulta hän oli täysin voimaton omien mielettömien puheidensa edessä, ja Esmee, joka oli tuijottanut häntä ihmeissään, juoksi ivallisesti nauraen tiehensä.

Niihin aikoihin Engelhartin vanhemmat tekivät päätöksensä lähettää pojan, vaikka tällä oli vielä vuosi aikaa kouluvelvollisuuden saavuttamiseen, valmistavalle luokalle, jota johti vanha opettaja nimeltään Herschkamm. Herra Ratgeber, joka arvosti Engelhartin lahjakkuutta suuresti ja elätteli mittavia odotuksia tämän tulevaisuuden suhteen, oli kärsimätön näkemään poikansa astuvan elämän piiriin ja juovan tiedon lähteestä. Hän muisteli omaa kieltäymystentäyteistä ja vaivalloista nuoruuttaan. Vielä ensimmäisinä avioliittovuosinaan hän oli nauttinut sisältörikkaista keskusteluista ja hyvistä kirjoista, ja hän oli säilyttänyt ylitsevuotavan innokkaan kunnioituksensa kaikkea sitä kohtaan, mihin hänen oma älynsä ei yltänyt ja mitä hän ei ulkoisten olosuhteiden pakosta pystynyt saavuttamaan.

Seuraavana päivänä oli häät. Aikana häät seremonia morsian huuto kuultiin, se tuntui olevan epäily ennen hänen surullinen kohtalo, kun sulhanen, Mr. Peter Salomon Curius, itsevarma ja hymyilee ivallisesti katseli ympärilleen.Asia oli, että ei ollut olento ihmettä, hän ei olisi tuntenut ylivoimainen.

Kun häät oli ohi, Engelhart lähetettiin muiden lasten kanssa ulkona. Se oli kaunis puutarha talon takana, täynnä omena ja kirsikkapuita. Vuonna tylsä ​​ajaa herättää huomiota Engelhart erittämä Company, ja käveli kävelyn aikuisilla abgelauschten alareunassa puutarhaan edestakaisin. Mitä oli pysytellyt häntä tajuton prosessi tapahtuu;nuorin serkku seurasivat häntä, kääntyi häntä kohti ja leimahti häntä hiljaa, tummat silmät. Hetken Engelhart kysyä heidän nimeään, hän on kuullut muutaman kerran, mutta ei ollut oikein ymmärtänyt. Hänen nimensä oli Esmeralda, kun vaimo setänsä Michael Wienissä, ja hän kutsuttiin Esmee. Tämä seikka herätti uudelleen Engelharts pistely mustasukkaisuus, ja hän alkoi johtaa leuhka puheita.Valheen henki tuli häneen, ja lopulta hän sai harhainen täynnä talk voimattomia, ja Esmee, joka oli tuijottanut häntä hämmästyneenä, juoksi nauraen pois ivallisesti.

Samoihin aikoihin hänen vanhempansa suunniteltu päätös hänelle, vaikka hän oli velvollisuudentuntoinen kouluun vielä vuosi lähettää valmistavalla luokalla, joka johti vanhan opettaja nimeltään Herschkamm. Mr. neuvonantaja, joka arvostaa Engelharts hallussa lahjakkuutta ja suuria odotuksia viihdyttivät hänen tulevan, oli kärsimätön syöttää hänet elämän kiertokulkua, juo lähteestä tiedon nähdä. Hän ajatteli omaa entbehrungs ja hankala nuorisoa. Jo alkuvuosina hänen avioliittonsa hän rakasti lihaisa keskusteluja ja hyviä kirjoja ja ylläpitää fanaattinen arvostan kaikkia pysyi henkisesti kielsi pidättää ulkoisten olosuhteiden hänelle.

Häät olivat seuraavana päivänä. Vihkimisen aikana kuultiin morsiamen itkevän, ja näytti siltä kuin hän olisi aavistanut edessään olevan surullisen kohtalon. Sulhanen, herra Peter Salomon Curius, katseli ympärilleen itsetietoisen ivallisesti hymyillen, koska hän tunsi olevansa yläpuolella joka ikisen muun luojanluoman.

Kun hääateria oli ohi, Engelhardt lähetettiin ulos muiden lasten kanssa. Talon takana oli kaunis puutarha täynnä omena- ja kirsikkapuita. Ahdistavan tunteen vallassa Engelhardt erkani seurasta ja asteli aikuisilta opitulla tavalla puutarhan keskellä edestakaisin. Tapahtui se, mitä hän oli alitajuisesti aavistellut: nuorin serkku seurasi häntä, asettui häntä vastapäätä ja vilkuili häntä tummilla silmillään mitään puhumatta. Hetken päästä Engelhardt kysyi tytön nimeä, jonka hän oli kuullut, mutta ei ollut oikein ymmärtänyt. Hänen nimensä oli Esmeralda Wienissä asuvan Michael-sedän vaimon mukaan ja hänen kutsumanimensä oli Esmee. Tämä aiheutti uudelleen Engelhardtissa kirvelevää kateutta ja hän alkoi kerskua. Valheen henki sai hänessä vallan eikä hän lopulta mahtanut mitään mielettömälle puheelleen. Esmee, joka oli hämmästyneenä tuijottanut häntä, pakeni paikalta pilkallisesti nauraen.

Vaikka Engelhardtin normaali kouluunmenoikä oli vasta vuoden päässä, hänen vanhempansa päättivät näihin aikoihin lähettää hänet esikouluun, jota johti Herschkamm-niminen opettaja. Herra Ratgeber, joka piti Engelhardtia hyvin lahjakkaana ja odotti häneltä suuria tulevaisuudessa, halusi kiihkeästi johdattaa hänet elämään ja juomaan viisauden lähteestä. Hän ajatteli omaa kieltäymyksiä ja vaivaa täynnä ollutta nuoruuttaan. Vielä avioliittonsa alkuvuosina hän piti viisaista puheista ja hyvistä kirjoista ja kunnioitti haaveellisesti kaikkea, mitä vaille hänen henkensä oli jäänyt ulkoisten
olosuhteiden takia.